Ensinnäkin Annika aloitti määrätietoisen harjoittelun yhdeksän vuotiaana. Määrätietoisuudella tarkoitan, että hän halusi kehittyä nopeammaksi ja voittaa kisoja. Kun oli voitettu piirinmestaruus ja Kajaanin koulujen kisoja, mentiin Kuopion Hannes Junior Gamesiin ja Oulun Jouluhallikisoihin. Sieltä sitten Youth Athletics Gamesiin, Tampere Junior Gamesiin, Tampere Junior Indoor Gamesiin, pikajuoksukarnevaaleille ja lopulta SM-kisoihin. Askel askeleelta ja vuosi kerrallaan. Valmentajan näkökulmasta katson, että tällä kilpailullisella tavoitteellisuudella on suurempi merkitys, kuin tässä vaiheessa tehdyllä harjoittelulla. Annika on nimittäin hyvin määrätietoinen kirjoittamattomissa tavoitteissaan.
Toiseksi, minulle on valmentajana ollut tärkeää rakentaa tiivis, tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostunut ryhmä urheilijoita. Harjoittelu on siten yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, ja yhdessä kilpailemista. Ryhmähenkeä on nostanut osallistuminen SM-viesteihin ja siten jokainen ymmärtää oman osansa suhtautuessaan pitkien talvien yli vietyihin harjoitusjaksoihin. Ryhmämme tasoa kuvaa se, että meillä on tänä vuonna henkilökohtaisiin SM-kisoihin osallistunut seitsemän tyttöä ja yksi poika.
Kolmantena seikkana tulee ilmeinen lahjakkuus. Annikan lihas käyttäytyy hyvin samanlaisesti, kuin minunkin, joten minä tiedän sen vahvuudet ja heikkoudet. Luonteenomaista sekä minun että Annikan juoksulle on muita kovempi frekvenssi. Annikan juoksu on siitä huolimatta hyvin sulavan näköistä. Mutta suurin lahjakkuus löytyy korvien välistä. Tapa rentoutua totaalisesti, ja keskittää voimavaransa vain merkityksellisiin suorituksiin, on myöskin hyvin poikkeuksellista. Koviinkin kilpailuihin valmistavissa harjoituksissa ei tarvitse voittaa treenikavereitaan.
Nostan vielä neljännen seikan, ratsastusharrastuksen. Viimeiset kaksi vuotta se on ollut hyvinkin intensiivistä, ja Annika viettääkin hevosen selässä enempi aikaa kuin yu-harjoituksissa. Se on taannut vahvan lihaskunnon etenkin keskivartaloon. Mutta etenkin osallistuminen esteratsastuskilpailuihin on niin suurta keskittymistä ja valmistautumista vaativa suoritus, että sen pohjalta 100 metrin juoksuun lähteminen on kuin lastenleikkiä. Myös esteratsastajana Annika on menestynyt hyvin voittaen käymiään kilpailuja.
Sadan metrin juoksijana Annika on aina ollut hyvä lähtijä. Olenkin valmentajana pyrkinyt varmistamaan, että lähtö pysyy vahvuutena jatkossakin. Vielä viime kaudella maksiminopeuden vaihe oli noin 30-40 metrin kohdalla, mutta tähän kauteen olemme jo voineet myöhentää sitä merkittävästi. Näin ollen viimeisellä 20 metrillä ei tule enää merkittävää vauhdin putoamista.
Kausi 2013 oli jaksotukseltaan menestynyt, ja tulokset paranivat aina viimeisiin kisoihin asti. Silloin kilpailuvapaa heinäkuu johtui enempikin siitä, että kipeytyneet sääret, eli penikkataudin oireet, pyrittiin rauhoittamaan. Mutta näin myös mieli ja hermotus sai lepoa. Tänä kesänä kilpailuvapaa heinäkuu oli mukana suunnitelmissa jo syksystä lähtien. Heinäkuulle sattui myös rippikoululeiri sekä viikon loma kavereiden luona, joten urheilusta otettiin näin hyvin etäisyyttä. Heinäkuussa keskityttiin nopeuskestävyysominaisuuksien parantamiseen 200 metrin ja 300 metrin kilpailuilla. Kilpailuvapaalla siis tarkoitan, ettei haettu kovia 100 metrin kisoja. Huolenaihetta minulle valmentajana antoi, että juoksu kääntyi heinäkuussa hieman takapotkuiseksi ja siten myös kimmottomaksi, joten SM-kisoihin valmistavalla jaksolla keskityimme lähes täysin kimmoisuuden, juoksutekniikan ja lähtöterävyyden varmistamiseen, ja kaikki nopeuskestävyysharjoitteet jätettiin pois.
Talvella ajattelimme kilpailla SM-kisoissa 100 metrillä ja 80 metrin aitajuoksussa siitäkin huolimatta, että ne kilpailtiin samana päivänä. Ajattelimme, että olisi mahdollista taistella kahdesta mitalista, vaikka 100 metrin finaali myöhäisempänä lajiohjelmasta kärsisikin. Kuitenkin ponneton aitajuoksukisa YAG:ssa kesäkuussa ohjasi ajatustamme, että keskitytäänkin puhtaasti sadalle metrille. Lisälajiksi otettiin 300 metrin juoksu vahvan SM-viestiosuuden pohjalta. Fokus oli silti puhtaasti vain ja ainoastaan 100 metrin kisassa.
Annika tuskin on voittajana mikään yllättäjä kenellekään, joka vähänkin on hänen uraansa seurannut. Vähiten se oli yllätys meille itsellemme. Ehkä pitkän tähtäimen haaveisiin peilaten mestaruus tuli hieman etuajassa. Kertauksena tässä Annikan 100 metrin tuloskehitystä, jota kuvaamaan olen ottanut kesän juoksujen keskiarvon, joka vuodesta 2011 asti on ollut seuraava: 14.26, 13.73, 13.09 ja 12.73. Tahti on siis ollut huimaa, eikä taantumaa kehityksessä ole vielä nähtävillä. Ja miksi olisi, koska fyysisesti hän kasvaa ja voimistuu vielä hyvinkin vuoden tai jopa kahden ajan. Myös 60 metrin ja 200 metrin juoksujen tuloskehitys tukee tätä tahtia.
Mutta jotain tapahtui meidän koko ryhmälle kohtalaisen hallikauden jälkeen, kun lähes koko ryhmän osalta kesä olikin loistava. Harjoitusohjelmassa merkittävin muutos oli, kun nostettiin juoksujen määrää, ja nimenomaan lenkkarivauhdeilla tehtävien juoksujen määrää merkittävästi. Lisäksi Kajaanissa oli vähäluminen talvi, joten urheilukentälle pääsimme heti huhtikuun alussa, noin kolme viikkoa normaalia aiemmin.
Annikan voitto oli silti täydellisen kilpailusuorituksen tulos. Ensimmäinen ja viimeinen 20 metrinen olivat Annikan parhaat, mitä hänelle olen missään kisassa aiemmin kellottanut, tuulet huomioiden, ja nämä olivatkin ennakkoon asetettu juoksun keskeisimmiksi huomiokohdiksi. Keskivaiheilla juoksu oli niin sanotusti kontrollissa.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti