Kuuluttajan juuri lausuma tulos 7.80 sai minut riehaantumaan. Olimme juuri vaihtaneet Arjan kanssa (joka muuten juoksi kisoissa N50-sarjan SE-tuloksen 8.42) kommentit Annikan juoksusta, että paljon jäi parannettavaa. Minun silmiin telineistä ponnistaminen jäi heikoksi. Arja katsoi lähempää maalia ja havaitsi juoksun kääntyneen lopussa vahvasti takapotkuiseksi. Ehkä juuri siksi 7.80 oli enemmän kuin positiivinen yllätys. Potentiaali näkyy nyt myös tuloksissa.
Haukoin henkeä jo marraskuun puolivälissä, kun Annikan loistava harjoitusjakso tuntui vain jatkuvan häiriöittä. Samaan aikaan tosin hermosto alkoi jo väsyä treenamiseen ja kun siirryttiin testijaksolle, ei vahva vire näkynyt vielä tuloksissa. Jouluhallikisat joulukuun alussa Oulussa osuivat tämän kovan harjoitusjakson loppupuolelle ja niihin ei isommin herkistelty. Silti odotin jo tuolloin 7.90 alle menevää aikaa, mutta tulos "jäi" 7.99, joka sekin oli 10 sadasosaa aiempaa ennätystä parempi.
Pidin hermoston hienoisesta väsymystilasta huolimatta harjoitusrytmin kovana aina edellä mainittuihin jouluhalleihin asti, sillä niiden jälkeen alkoin koulun ja joulun puolesta repaleinen jakso. Neljään viikkon mahtui vain seitsemän harjoitusta. Hermosto, lihaksisto ja pää saivat urheilun puolesta levätä.
Lepojakson loppupuolen muutamat harjoitukset keskittyivät aitajuoksuun. Uusi aitaväli tuntui vielä tässä vaiheessa utopistiselta, mutta suunnitelmissa oli kokeilla sitä omissa kisoissamme tammikuun 10. päivä. Metriä pidempi alkusileä ja puoli metriä pidempi aitaväli pakottivat tytön tehoille. Perustaso ei riittänyt, vaan piti ottaa elimistöstä totuttua enemmän irti. Lepojakso oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja tehoreserviä oli tarttunut riittävästi ja aitakisa onnistui hyvin.
Verrattuna Oulun juoksuun, nyt Rovaniemellä 19 sadaosan etumatkasta noin 17 sadasosaa oli otettu jo ensimmäisellä 20 metrillä. Ajatusmallini mukaan 60 ja 100 metrin juoksut rakennetaan 10 metriä kerrallaan alusta alkaen. Ja nyt siis ollaan jo 30 metrin kohdalla. Jälkimmäiset 30 metriä ovat jo parantuneet tänään, päivä kisojen jälkeen, sillä eilinen 60 metrin kisa ja sitä seurannut 200 metrin kisa palvelevat juuri sitä tarkoitusta tässä vaihessa kilpailukautta.
Valmentajan näkökulmasta homma lähti jengoilleen viime hallikauden jälkeen ja toteutus etenee jopa suuniteltua paremmin. Joka tapauksessa se pistää nöyräksi, kun muistaa miten herkästä lajista on kyse. Yksi flunssa väärään aikaan, tai väärin rytmitetyn harjoitus- tai kilpailusuunnitelman johdosta syntynyt vamma, romuttaa nopeasti kaiken. Mennään siis kisa kerrallaan, nautitaan joka hetkestä.
Annika ulkoradalla. Kisan voittaja Matleena oli lopulta sadasosan nopeampi.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Harjoituspäiväkirjasta
Kyllä, pidin itse aikoinani harjoituspäiväkirjaa. Vuoden 1993 päiväkirja minulla on ainoastaan tallella. Liekö muut valmentajallani, en tiedä. Olin myös ohjelmoinnista innostunut nuori, ja kun lähdin opiskelemaan syksyllä 1993, aloin suunnittelemaan harjoituspäiväkirjan tietokoneversiota. Monta versiota ehdin koodata, kunnes veteraaniurani alkuvaiheilla vuonna 2007, päätin aloittaa sen tekemisen vielä kerran. Itselleni.
Kun valmennettavani ovat kasvaneet, on myös harjoitusten suunnittelu ja harjoittelun seuranta tullut koko ajan tärkeämmäksi. Kahden edellisen kauden kaikki suunnitellut harjoitukset minulla on tuolla tietopankissani, mutta vasta vuosi sitten virittelin harjoituspäiväkirjan sille tasolle, että pystyn tasapuolisesti valvomaan jokaisen harjoittelua yksilöinä. Urheilijani eivät pidä itse päiväkirjaa (toki he voisivat sen tällä ohjelmalla tehdä), se on ehkä huono puoli tässä, mutta kun kaikki on minun kontrollissani, niin eipä synny kirjaamisesta johtuvia erojakaan.
Toisaalta voidaan ajatella, etten ole opettanut heille yhtä tärkeää osaa urheilusta, mutta toisaalta, olen ollut kiinnostunut vain analysoinnista, ja siihen tämä nykyinen mallimme sopii täydellisesti.
Havahduin tähän aiheeseen taas tänä viikonloppuna, kun kaipasin jotain uutta näkökulmaa analyysissäni. Olin laatimassa ohjelmaa seuraavalle jaksollemme, ja huomasin sen jo varsin haastavaksi. Onhan minulla 20 urheilijaa ringissä, ja tähän asti olemme pystyneet viemään harjoitukset läpi yhdellä ohjelmalla. Kyllä se edelleen onnistuu, mutta ehtolausekkeita alkaa olla ohjelmassa jo melkoinen määrä. Siis harjoituskertoja, jolloin ryhmä jakaantuu pienempiin ryhmiin kunkin omien kulloistenkin teemojen mukaan.
Viikkoyhteenvedon sijaan laadin (siis koodasin) kuukausigraafit (lukuarvoina olin nähnyt nuo toki jo aiemmin) ja yhdistelin harjoiteryhmiä kokonaisuuksiksi. Testasin graafien toimivuutta ensimmäiseksi Annikan viime vuoden toteutumaan.
Annikan viime vuodesta sen verran, että hallikausi oli ihan ok ja ennätys tulikin tehtyä aikaan 8.09. Huhtikuussa tyttö pisteli reippaasti alle lentävän 20m ennätyksensä, jopa hieman yllättäen (sillä aiemmassa testissä ennätys oli syntynyt vahingossa, yhden tuloksen oltua selvästi muita parempi, ja oli täten todelliseen tasoon nähden kova). Silti alkukaudelle en uskaltanut laittaa odotuksia. Ensimmäisessä kisassa tyttö paukatti jälleen yllätyksen tuloksella 12.51 (+1.0), 60m väliajan ollessa 7.89, eli kaksi kymmennystä hallienkkaa parempi. Ihmettelin silloin, mistä tämä tulos oikein tuli (Annikan aiempi tulos Kajaanin kentällä oli muuten 13.13).
Eilen se sitten selvisi, kun näin tämän graafin:
Kuvassa Annikan loikka-, hyppy- ja voimaharjoitteiden määrät. Huomio nimenomaan loikkaharjoitteisiin, niitä kun ei alkukaudesta ole tehty paljoakaan, mutta hallikauden jälkeen määrät ovat moninkertaisia.
Tiedäpä nyt sitten, miten suuri vaikutus tuolla on lopulta ollut tuloksiin, mutta hallikautta kohden mentäessa tämä pidetään meillä mielessä. Kinkkojen merkitystä olen muuten korostanut näille toistaen oman valmentajani sanat: kun kinkka alkaa kulkea, niin kohta kulkee juoksukin. Annikan kevään suuremmat loikkamäärät perustuivatkin siihen, että kun loikissa alkoi olla mieltä, niin niitä sitten jo vähän enemmän tehtiinkin.
Kun valmennettavani ovat kasvaneet, on myös harjoitusten suunnittelu ja harjoittelun seuranta tullut koko ajan tärkeämmäksi. Kahden edellisen kauden kaikki suunnitellut harjoitukset minulla on tuolla tietopankissani, mutta vasta vuosi sitten virittelin harjoituspäiväkirjan sille tasolle, että pystyn tasapuolisesti valvomaan jokaisen harjoittelua yksilöinä. Urheilijani eivät pidä itse päiväkirjaa (toki he voisivat sen tällä ohjelmalla tehdä), se on ehkä huono puoli tässä, mutta kun kaikki on minun kontrollissani, niin eipä synny kirjaamisesta johtuvia erojakaan.
Toisaalta voidaan ajatella, etten ole opettanut heille yhtä tärkeää osaa urheilusta, mutta toisaalta, olen ollut kiinnostunut vain analysoinnista, ja siihen tämä nykyinen mallimme sopii täydellisesti.
Havahduin tähän aiheeseen taas tänä viikonloppuna, kun kaipasin jotain uutta näkökulmaa analyysissäni. Olin laatimassa ohjelmaa seuraavalle jaksollemme, ja huomasin sen jo varsin haastavaksi. Onhan minulla 20 urheilijaa ringissä, ja tähän asti olemme pystyneet viemään harjoitukset läpi yhdellä ohjelmalla. Kyllä se edelleen onnistuu, mutta ehtolausekkeita alkaa olla ohjelmassa jo melkoinen määrä. Siis harjoituskertoja, jolloin ryhmä jakaantuu pienempiin ryhmiin kunkin omien kulloistenkin teemojen mukaan.
Viikkoyhteenvedon sijaan laadin (siis koodasin) kuukausigraafit (lukuarvoina olin nähnyt nuo toki jo aiemmin) ja yhdistelin harjoiteryhmiä kokonaisuuksiksi. Testasin graafien toimivuutta ensimmäiseksi Annikan viime vuoden toteutumaan.
Annikan viime vuodesta sen verran, että hallikausi oli ihan ok ja ennätys tulikin tehtyä aikaan 8.09. Huhtikuussa tyttö pisteli reippaasti alle lentävän 20m ennätyksensä, jopa hieman yllättäen (sillä aiemmassa testissä ennätys oli syntynyt vahingossa, yhden tuloksen oltua selvästi muita parempi, ja oli täten todelliseen tasoon nähden kova). Silti alkukaudelle en uskaltanut laittaa odotuksia. Ensimmäisessä kisassa tyttö paukatti jälleen yllätyksen tuloksella 12.51 (+1.0), 60m väliajan ollessa 7.89, eli kaksi kymmennystä hallienkkaa parempi. Ihmettelin silloin, mistä tämä tulos oikein tuli (Annikan aiempi tulos Kajaanin kentällä oli muuten 13.13).
Eilen se sitten selvisi, kun näin tämän graafin:
Kuvassa Annikan loikka-, hyppy- ja voimaharjoitteiden määrät. Huomio nimenomaan loikkaharjoitteisiin, niitä kun ei alkukaudesta ole tehty paljoakaan, mutta hallikauden jälkeen määrät ovat moninkertaisia.
Tiedäpä nyt sitten, miten suuri vaikutus tuolla on lopulta ollut tuloksiin, mutta hallikautta kohden mentäessa tämä pidetään meillä mielessä. Kinkkojen merkitystä olen muuten korostanut näille toistaen oman valmentajani sanat: kun kinkka alkaa kulkea, niin kohta kulkee juoksukin. Annikan kevään suuremmat loikkamäärät perustuivatkin siihen, että kun loikissa alkoi olla mieltä, niin niitä sitten jo vähän enemmän tehtiinkin.
torstai 16. lokakuuta 2014
Harjoituskauden kuulumisia
Ylimenokaudella hakkasi valmentajan sydän vielä kovilla sykkeillä. Sen verran hekumallinen oli mennyt kisakausi, ettei sitä ota oikein uskoakseen vieläkään. Niin sitä vain noustaan tuolta takavasemmalta ikäluokan terävimpään kärkeen, kun nöyrästi tehdään töitä ja pidetään mieli motivoituneena.
Annikan osaltahan nyt on erittäin herkullinen tilanne, kun juoksu kulkee ja takana on kausi, jolloin on osoitettu itselle, että isotkin voitot (SM on iso voitto) ovat mahdollisia. Harjoittelu jatkuu kuitenkin entiseen tapaan, siihen ei suuria muutoksia ole tarvis tehdä. Ratsastukset mukaan lukien Annikalle tulee melko säännöllisesti seitsemän, jopa kahdeksan, viikkotreeniä. Kahden ja puolen viikon harjoitustauon jälkeen tyttö oli sähinää vieläkin täynnä, mutta nyt vähän rauhoitellaan, että mieli ja hermosto saa levätä, vaikka toki fyysistä treeniä tehdäänkin.
Ryhmäni muutoin on samalla vakaa, että muutosten kourissa. Vakautta luo, että perusjengi on kasassa ja motivoituneena. Muutosta tuo uudet nuoret, joita on tämän vuoden aikana nostettu jo kuuden tytön verran seuramme urheilukouluista valmennusryhmäämme. Potentiaalia seuran menestykselle entistä laajemmin on olemassa. Kun pääjoukko kasvaa N16-17-sarjaan, niin T15-sarjaankin tulemme näillä näkymiin saamaan varsin vahvan viestijoukkueen. Sen sijaan N22-sarjaan nuoseva ikäluokka on nyt elämän suurten muutosten kynnykselle. Ilokseni olen saanut huomata heidänkin hyvän treenivireen.
Harjoituksia teemme näin lokakuussa neljä kertaa viikossa, marraskuussa teemme myös viiden harjoituksen viikkoja. Tähän tapaan olemme aloittaneet harjoittelua Kajaanihallilla:
Annikan osaltahan nyt on erittäin herkullinen tilanne, kun juoksu kulkee ja takana on kausi, jolloin on osoitettu itselle, että isotkin voitot (SM on iso voitto) ovat mahdollisia. Harjoittelu jatkuu kuitenkin entiseen tapaan, siihen ei suuria muutoksia ole tarvis tehdä. Ratsastukset mukaan lukien Annikalle tulee melko säännöllisesti seitsemän, jopa kahdeksan, viikkotreeniä. Kahden ja puolen viikon harjoitustauon jälkeen tyttö oli sähinää vieläkin täynnä, mutta nyt vähän rauhoitellaan, että mieli ja hermosto saa levätä, vaikka toki fyysistä treeniä tehdäänkin.
Ryhmäni muutoin on samalla vakaa, että muutosten kourissa. Vakautta luo, että perusjengi on kasassa ja motivoituneena. Muutosta tuo uudet nuoret, joita on tämän vuoden aikana nostettu jo kuuden tytön verran seuramme urheilukouluista valmennusryhmäämme. Potentiaalia seuran menestykselle entistä laajemmin on olemassa. Kun pääjoukko kasvaa N16-17-sarjaan, niin T15-sarjaankin tulemme näillä näkymiin saamaan varsin vahvan viestijoukkueen. Sen sijaan N22-sarjaan nuoseva ikäluokka on nyt elämän suurten muutosten kynnykselle. Ilokseni olen saanut huomata heidänkin hyvän treenivireen.
Harjoituksia teemme näin lokakuussa neljä kertaa viikossa, marraskuussa teemme myös viiden harjoituksen viikkoja. Tähän tapaan olemme aloittaneet harjoittelua Kajaanihallilla:
Julkaisu käyttäjältä Jari Haverinen.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Annikan kauden huipennus
Jo toisen kerran kausi huipentui KLL:n SM-kisoihin. Viime kesän superonnistuminen takasi, että tänäkin vuonna sinne kannattaa satsata, vaikka syyskuun keleistä ei koskaan tiedä. Tärkeämpää kuitenkin oli saada onnistuminen myös aitajuoksussa. Viime kesän tapaan, kun oman ikäluokan SM-kisojen ohjelmaan aidat eivät mahtuneet.
Kirjoitin jo vuosi sitten artikkelin Matka aitajuoksun mestariksi. Tämä tarina kirjoittaa tuolle jatkoa.
Raision SM-kisojen jälkeen laskettiin harjoituspäiviä hartaasti. Ohjelmaan saatiin mahdutettua viisi harjoitusta, jotka kaikki oli tarkoitus pyhittää aitajuoksulle. Olihan edellisen kerran otettu aitoja kesäkuun puolessa välissä YAG:n kisoissa. Ohjelmaa mutkisti sekä Kajaanin että Kainuun koulujen kisat sekä se, että Kajaanin ulkokenttä meni remonttiin 3. syyskuuta. Ulkokentällä ehdittiin vetää vain yhdet aitatreenit. Loput harjoitukset jäivät halliin, mutta sitäkin mutkisti yllättäen viikonlopun tanssitapahtuma, joka vei meiltä sekä perjantain että myös maanantain lajiharjoitukset. Näin ollen aitatreenejä ehdittiin vetää vain kolmet, joista kahdet hallissa, ja niistä viimeisin ja kovin treeni vain kaksi päivää ennen reissuun lähtöä. Mutta ei auta valittaa, kisoja kohti painettiin silti täysillä.
Mikkelin KLL:n kisoissa ohjelmassa oli lauantaina 100 metrin kisa ja sunnuntaina 80 metrin aitajuoksu sekä päivän päätteeksi 4x100m viesti. Se tiedettiin jo etukäteen, että 100 metrillä juostaan myös välierät. Alkuerien aikaan oli vielä koleaa, joten tyttö otti vain erävoiton ajalla 12.91. En sitä valmentajana silti osannut nähdä oikeilla silmin, vaan olin hieman huolissani terävyyden suhteen. Välieriin keli lämpesi, joten sanoin, että kokeilehan, onko sitä terävyyttä. Kun vielä myötätuulikin puhalteli, niin mahdollisuudet hyvään tulokseen olisivat olemassa, ja kenties kauden viimeisen kerran (säätiedotuksen mukaan tuuli pyörähtelee päivän mittaan, joten finaalissa voisi olla toisin). Jestas, että kylmät väreet viiltää vieläkin selkäpiitäni, kun muistelen tuota juoksua. Todella terävä lähtö ja hyvä kiihdytys. Ylivoimainen erävoitto, vaikka rinnalla oli kuitenkin 14-vuotiaiden Suomen mestari. Valitettavasti tuuli kääntyi kuitenkin vastaiseksi -1.3 m/s, mutta siitä huolimatta aika 12.58 on hyvä.
Etenkin alkuerien perusteella oli selvää, että Olivia Ben Khalifa tulee antamaan kovan haasteen, ollen yhtälailla kovan luokan lähtijä, kuin Annikakin. Mutta näin sen Annikan avausvedoissa ennen välierää, että maksimivaiheen juoksu kulkee nyt sulavasti ja hyvin, joten annoin ohjeeksi olla hätääntymättä, jos kilpakumppani pitkään vierellä pysyykin. 60 metrin kohdalla Annika ja Olivia olivatkin tasoissa, mutta lopussa Annika sai kurottua 14 sadasosan eron loppuajalla 12.50 (tuuli +0.3), joka on Annikan oma ennätys ja samalla uusi Kainuun piirin ikäkausiennätys 15-vuotiaiden sarjassa.
Katseet aitajuoksuun, koska sitä vartenhan tänne on tultu. Aamun alkueriin valmistautuminen oli vaikeaa, eikä aitaväli meinannut sujua millään. Tämän sanoin Annikalle ja sen hän itsekin tunsi. Onneksi Annika oli viimeisessä eli neljännessä alkuerässä ja hän ehti ottamaan monia kovia vetoja aidoilla ja sai siten juoksun kulkemaan. +0.1 m/s tuuleen juostu 11.99 jäi vain yhden sadasosan viime vuoden ennätyksestä.
Välierissä vierelle tuli ehkä kaikkein kovin ennakkosuosikki Veera Miettinen, jonka kanssa Annika saikin hyvän kisan. Tässä ei vielä juostu sijoituksista, mutta ennätys tuli tauluun -0.1 m/s tuuleen ajalla 11.94.
Finaalista oli ennakkoon tulossa kova kisa Olivian, Veeran ja Annikan välillä. Erien perusteella meillä oli kaikki hyvin ja tyttö oli valmis taistelemaan sijoituksista. Juoksu lähti hyvin liikkeelle, kuten Oliviallakin, tyttöjen ollessa kolmella ensimmäisellä aidalla rintarinnan. Tämän jälkeen Olivia jätti Annikan taakseen, ja välierien tapaan Veeran vahvempi maksimivaihe toi hänet Annikan rinnalle ja lopulta hieman edelle. Joka tapauksessa, tuulten ollessa tällä kertaa suosiolliset +1.7 m/s, tuloksena uusi upea ennätys 11.69. Tulos on myöskin uusi Kainuun ikäkausiennätys ja menee Suomen kaikkien aikojen tilastossakin peräti sijalle 26.
Kisat kruunasivat Annikan upean kauden. Heti kesän ensimmäisestä kisasta lähtien positiivisviritteinen kausi toi matkalla voiton pikajuoksukarnevaaleilla, oman ikäluokan SM-kisoissa ja KLL:n SM-kisoissa. Siis kaikissa niissä kisoissa, joihin tähdättiin. No, toki YAG:t eivät olleet aivan samanlainen täysosuma, mutta sekin oli osaltaan kertomassa, missä asemissa kauden alussa oltiin. Tuloskunto kesti läpi heinäkuun, jolloin irtiottoa urheilusta tuli rippileirin ja lomamatkan muodossa. Toisaalta sekin oli suunnitelmissa ja viime kauden tapaan toivat vain nälkää loppukaudelle.
Tiedämme myös sen, että aitajuoksu tulee jatkossa olemaan tälle piskuiselle tytölle vaikeaa, kun aitaväli kasvaa jälleen peräti puolella metrillä. Siksikin oli hienoa saada irti sellainen tulos ja onnistuminen, joka jää positiivisena mieleen. Uutta tilaisuutta kun ei ihan heti tule.
Tulevalla kaudella tätä menestysreseptiä on tarkoitus muuttaa. Emme siis vie kautta läpi neljän kisakauden taktiikalla, vaan valmistaudumme siihen, että heinäkuun lopulla pitää olla iskussa, kun Kalevan kisojen aika on. Se kertonee selkeän tulostavoitteemme, joka tulee, jos on tullakseen. Valmentajana olen valmistautunut myös siihen, että tuloskehityksessä tulee jossain vaiheessa taantumaa. Toistaiseksi tuo kehityskäyrä on ollut melkoisen suora ja jyrkkäkin.
Kirjoitin jo vuosi sitten artikkelin Matka aitajuoksun mestariksi. Tämä tarina kirjoittaa tuolle jatkoa.
Raision SM-kisojen jälkeen laskettiin harjoituspäiviä hartaasti. Ohjelmaan saatiin mahdutettua viisi harjoitusta, jotka kaikki oli tarkoitus pyhittää aitajuoksulle. Olihan edellisen kerran otettu aitoja kesäkuun puolessa välissä YAG:n kisoissa. Ohjelmaa mutkisti sekä Kajaanin että Kainuun koulujen kisat sekä se, että Kajaanin ulkokenttä meni remonttiin 3. syyskuuta. Ulkokentällä ehdittiin vetää vain yhdet aitatreenit. Loput harjoitukset jäivät halliin, mutta sitäkin mutkisti yllättäen viikonlopun tanssitapahtuma, joka vei meiltä sekä perjantain että myös maanantain lajiharjoitukset. Näin ollen aitatreenejä ehdittiin vetää vain kolmet, joista kahdet hallissa, ja niistä viimeisin ja kovin treeni vain kaksi päivää ennen reissuun lähtöä. Mutta ei auta valittaa, kisoja kohti painettiin silti täysillä.
Mikkelin KLL:n kisoissa ohjelmassa oli lauantaina 100 metrin kisa ja sunnuntaina 80 metrin aitajuoksu sekä päivän päätteeksi 4x100m viesti. Se tiedettiin jo etukäteen, että 100 metrillä juostaan myös välierät. Alkuerien aikaan oli vielä koleaa, joten tyttö otti vain erävoiton ajalla 12.91. En sitä valmentajana silti osannut nähdä oikeilla silmin, vaan olin hieman huolissani terävyyden suhteen. Välieriin keli lämpesi, joten sanoin, että kokeilehan, onko sitä terävyyttä. Kun vielä myötätuulikin puhalteli, niin mahdollisuudet hyvään tulokseen olisivat olemassa, ja kenties kauden viimeisen kerran (säätiedotuksen mukaan tuuli pyörähtelee päivän mittaan, joten finaalissa voisi olla toisin). Jestas, että kylmät väreet viiltää vieläkin selkäpiitäni, kun muistelen tuota juoksua. Todella terävä lähtö ja hyvä kiihdytys. Ylivoimainen erävoitto, vaikka rinnalla oli kuitenkin 14-vuotiaiden Suomen mestari. Valitettavasti tuuli kääntyi kuitenkin vastaiseksi -1.3 m/s, mutta siitä huolimatta aika 12.58 on hyvä.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Etenkin alkuerien perusteella oli selvää, että Olivia Ben Khalifa tulee antamaan kovan haasteen, ollen yhtälailla kovan luokan lähtijä, kuin Annikakin. Mutta näin sen Annikan avausvedoissa ennen välierää, että maksimivaiheen juoksu kulkee nyt sulavasti ja hyvin, joten annoin ohjeeksi olla hätääntymättä, jos kilpakumppani pitkään vierellä pysyykin. 60 metrin kohdalla Annika ja Olivia olivatkin tasoissa, mutta lopussa Annika sai kurottua 14 sadasosan eron loppuajalla 12.50 (tuuli +0.3), joka on Annikan oma ennätys ja samalla uusi Kainuun piirin ikäkausiennätys 15-vuotiaiden sarjassa.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Katseet aitajuoksuun, koska sitä vartenhan tänne on tultu. Aamun alkueriin valmistautuminen oli vaikeaa, eikä aitaväli meinannut sujua millään. Tämän sanoin Annikalle ja sen hän itsekin tunsi. Onneksi Annika oli viimeisessä eli neljännessä alkuerässä ja hän ehti ottamaan monia kovia vetoja aidoilla ja sai siten juoksun kulkemaan. +0.1 m/s tuuleen juostu 11.99 jäi vain yhden sadasosan viime vuoden ennätyksestä.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Välierissä vierelle tuli ehkä kaikkein kovin ennakkosuosikki Veera Miettinen, jonka kanssa Annika saikin hyvän kisan. Tässä ei vielä juostu sijoituksista, mutta ennätys tuli tauluun -0.1 m/s tuuleen ajalla 11.94.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Finaalista oli ennakkoon tulossa kova kisa Olivian, Veeran ja Annikan välillä. Erien perusteella meillä oli kaikki hyvin ja tyttö oli valmis taistelemaan sijoituksista. Juoksu lähti hyvin liikkeelle, kuten Oliviallakin, tyttöjen ollessa kolmella ensimmäisellä aidalla rintarinnan. Tämän jälkeen Olivia jätti Annikan taakseen, ja välierien tapaan Veeran vahvempi maksimivaihe toi hänet Annikan rinnalle ja lopulta hieman edelle. Joka tapauksessa, tuulten ollessa tällä kertaa suosiolliset +1.7 m/s, tuloksena uusi upea ennätys 11.69. Tulos on myöskin uusi Kainuun ikäkausiennätys ja menee Suomen kaikkien aikojen tilastossakin peräti sijalle 26.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
Kisat kruunasivat Annikan upean kauden. Heti kesän ensimmäisestä kisasta lähtien positiivisviritteinen kausi toi matkalla voiton pikajuoksukarnevaaleilla, oman ikäluokan SM-kisoissa ja KLL:n SM-kisoissa. Siis kaikissa niissä kisoissa, joihin tähdättiin. No, toki YAG:t eivät olleet aivan samanlainen täysosuma, mutta sekin oli osaltaan kertomassa, missä asemissa kauden alussa oltiin. Tuloskunto kesti läpi heinäkuun, jolloin irtiottoa urheilusta tuli rippileirin ja lomamatkan muodossa. Toisaalta sekin oli suunnitelmissa ja viime kauden tapaan toivat vain nälkää loppukaudelle.
Tiedämme myös sen, että aitajuoksu tulee jatkossa olemaan tälle piskuiselle tytölle vaikeaa, kun aitaväli kasvaa jälleen peräti puolella metrillä. Siksikin oli hienoa saada irti sellainen tulos ja onnistuminen, joka jää positiivisena mieleen. Uutta tilaisuutta kun ei ihan heti tule.
Tulevalla kaudella tätä menestysreseptiä on tarkoitus muuttaa. Emme siis vie kautta läpi neljän kisakauden taktiikalla, vaan valmistaudumme siihen, että heinäkuun lopulla pitää olla iskussa, kun Kalevan kisojen aika on. Se kertonee selkeän tulostavoitteemme, joka tulee, jos on tullakseen. Valmentajana olen valmistautunut myös siihen, että tuloskehityksessä tulee jossain vaiheessa taantumaa. Toistaiseksi tuo kehityskäyrä on ollut melkoisen suora ja jyrkkäkin.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Mestaruusvauhdin taustat
Annika otti T15-sarjan Suomen mestaruuden 100 metrin juoksussa. Käyn tässä tekstissä läpi muutamia seikkoja, miten mestaruusvauhti on rakentunut.
Ensinnäkin Annika aloitti määrätietoisen harjoittelun yhdeksän vuotiaana. Määrätietoisuudella tarkoitan, että hän halusi kehittyä nopeammaksi ja voittaa kisoja. Kun oli voitettu piirinmestaruus ja Kajaanin koulujen kisoja, mentiin Kuopion Hannes Junior Gamesiin ja Oulun Jouluhallikisoihin. Sieltä sitten Youth Athletics Gamesiin, Tampere Junior Gamesiin, Tampere Junior Indoor Gamesiin, pikajuoksukarnevaaleille ja lopulta SM-kisoihin. Askel askeleelta ja vuosi kerrallaan. Valmentajan näkökulmasta katson, että tällä kilpailullisella tavoitteellisuudella on suurempi merkitys, kuin tässä vaiheessa tehdyllä harjoittelulla. Annika on nimittäin hyvin määrätietoinen kirjoittamattomissa tavoitteissaan.
Toiseksi, minulle on valmentajana ollut tärkeää rakentaa tiivis, tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostunut ryhmä urheilijoita. Harjoittelu on siten yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, ja yhdessä kilpailemista. Ryhmähenkeä on nostanut osallistuminen SM-viesteihin ja siten jokainen ymmärtää oman osansa suhtautuessaan pitkien talvien yli vietyihin harjoitusjaksoihin. Ryhmämme tasoa kuvaa se, että meillä on tänä vuonna henkilökohtaisiin SM-kisoihin osallistunut seitsemän tyttöä ja yksi poika.
Kolmantena seikkana tulee ilmeinen lahjakkuus. Annikan lihas käyttäytyy hyvin samanlaisesti, kuin minunkin, joten minä tiedän sen vahvuudet ja heikkoudet. Luonteenomaista sekä minun että Annikan juoksulle on muita kovempi frekvenssi. Annikan juoksu on siitä huolimatta hyvin sulavan näköistä. Mutta suurin lahjakkuus löytyy korvien välistä. Tapa rentoutua totaalisesti, ja keskittää voimavaransa vain merkityksellisiin suorituksiin, on myöskin hyvin poikkeuksellista. Koviinkin kilpailuihin valmistavissa harjoituksissa ei tarvitse voittaa treenikavereitaan.
Nostan vielä neljännen seikan, ratsastusharrastuksen. Viimeiset kaksi vuotta se on ollut hyvinkin intensiivistä, ja Annika viettääkin hevosen selässä enempi aikaa kuin yu-harjoituksissa. Se on taannut vahvan lihaskunnon etenkin keskivartaloon. Mutta etenkin osallistuminen esteratsastuskilpailuihin on niin suurta keskittymistä ja valmistautumista vaativa suoritus, että sen pohjalta 100 metrin juoksuun lähteminen on kuin lastenleikkiä. Myös esteratsastajana Annika on menestynyt hyvin voittaen käymiään kilpailuja.
Sadan metrin juoksijana Annika on aina ollut hyvä lähtijä. Olenkin valmentajana pyrkinyt varmistamaan, että lähtö pysyy vahvuutena jatkossakin. Vielä viime kaudella maksiminopeuden vaihe oli noin 30-40 metrin kohdalla, mutta tähän kauteen olemme jo voineet myöhentää sitä merkittävästi. Näin ollen viimeisellä 20 metrillä ei tule enää merkittävää vauhdin putoamista.
Kausi 2013 oli jaksotukseltaan menestynyt, ja tulokset paranivat aina viimeisiin kisoihin asti. Silloin kilpailuvapaa heinäkuu johtui enempikin siitä, että kipeytyneet sääret, eli penikkataudin oireet, pyrittiin rauhoittamaan. Mutta näin myös mieli ja hermotus sai lepoa. Tänä kesänä kilpailuvapaa heinäkuu oli mukana suunnitelmissa jo syksystä lähtien. Heinäkuulle sattui myös rippikoululeiri sekä viikon loma kavereiden luona, joten urheilusta otettiin näin hyvin etäisyyttä. Heinäkuussa keskityttiin nopeuskestävyysominaisuuksien parantamiseen 200 metrin ja 300 metrin kilpailuilla. Kilpailuvapaalla siis tarkoitan, ettei haettu kovia 100 metrin kisoja. Huolenaihetta minulle valmentajana antoi, että juoksu kääntyi heinäkuussa hieman takapotkuiseksi ja siten myös kimmottomaksi, joten SM-kisoihin valmistavalla jaksolla keskityimme lähes täysin kimmoisuuden, juoksutekniikan ja lähtöterävyyden varmistamiseen, ja kaikki nopeuskestävyysharjoitteet jätettiin pois.
Talvella ajattelimme kilpailla SM-kisoissa 100 metrillä ja 80 metrin aitajuoksussa siitäkin huolimatta, että ne kilpailtiin samana päivänä. Ajattelimme, että olisi mahdollista taistella kahdesta mitalista, vaikka 100 metrin finaali myöhäisempänä lajiohjelmasta kärsisikin. Kuitenkin ponneton aitajuoksukisa YAG:ssa kesäkuussa ohjasi ajatustamme, että keskitytäänkin puhtaasti sadalle metrille. Lisälajiksi otettiin 300 metrin juoksu vahvan SM-viestiosuuden pohjalta. Fokus oli silti puhtaasti vain ja ainoastaan 100 metrin kisassa.
Annika tuskin on voittajana mikään yllättäjä kenellekään, joka vähänkin on hänen uraansa seurannut. Vähiten se oli yllätys meille itsellemme. Ehkä pitkän tähtäimen haaveisiin peilaten mestaruus tuli hieman etuajassa. Kertauksena tässä Annikan 100 metrin tuloskehitystä, jota kuvaamaan olen ottanut kesän juoksujen keskiarvon, joka vuodesta 2011 asti on ollut seuraava: 14.26, 13.73, 13.09 ja 12.73. Tahti on siis ollut huimaa, eikä taantumaa kehityksessä ole vielä nähtävillä. Ja miksi olisi, koska fyysisesti hän kasvaa ja voimistuu vielä hyvinkin vuoden tai jopa kahden ajan. Myös 60 metrin ja 200 metrin juoksujen tuloskehitys tukee tätä tahtia.
Mutta jotain tapahtui meidän koko ryhmälle kohtalaisen hallikauden jälkeen, kun lähes koko ryhmän osalta kesä olikin loistava. Harjoitusohjelmassa merkittävin muutos oli, kun nostettiin juoksujen määrää, ja nimenomaan lenkkarivauhdeilla tehtävien juoksujen määrää merkittävästi. Lisäksi Kajaanissa oli vähäluminen talvi, joten urheilukentälle pääsimme heti huhtikuun alussa, noin kolme viikkoa normaalia aiemmin.
Annikan voitto oli silti täydellisen kilpailusuorituksen tulos. Ensimmäinen ja viimeinen 20 metrinen olivat Annikan parhaat, mitä hänelle olen missään kisassa aiemmin kellottanut, tuulet huomioiden, ja nämä olivatkin ennakkoon asetettu juoksun keskeisimmiksi huomiokohdiksi. Keskivaiheilla juoksu oli niin sanotusti kontrollissa.
Ensinnäkin Annika aloitti määrätietoisen harjoittelun yhdeksän vuotiaana. Määrätietoisuudella tarkoitan, että hän halusi kehittyä nopeammaksi ja voittaa kisoja. Kun oli voitettu piirinmestaruus ja Kajaanin koulujen kisoja, mentiin Kuopion Hannes Junior Gamesiin ja Oulun Jouluhallikisoihin. Sieltä sitten Youth Athletics Gamesiin, Tampere Junior Gamesiin, Tampere Junior Indoor Gamesiin, pikajuoksukarnevaaleille ja lopulta SM-kisoihin. Askel askeleelta ja vuosi kerrallaan. Valmentajan näkökulmasta katson, että tällä kilpailullisella tavoitteellisuudella on suurempi merkitys, kuin tässä vaiheessa tehdyllä harjoittelulla. Annika on nimittäin hyvin määrätietoinen kirjoittamattomissa tavoitteissaan.
Toiseksi, minulle on valmentajana ollut tärkeää rakentaa tiivis, tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostunut ryhmä urheilijoita. Harjoittelu on siten yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, ja yhdessä kilpailemista. Ryhmähenkeä on nostanut osallistuminen SM-viesteihin ja siten jokainen ymmärtää oman osansa suhtautuessaan pitkien talvien yli vietyihin harjoitusjaksoihin. Ryhmämme tasoa kuvaa se, että meillä on tänä vuonna henkilökohtaisiin SM-kisoihin osallistunut seitsemän tyttöä ja yksi poika.
Kolmantena seikkana tulee ilmeinen lahjakkuus. Annikan lihas käyttäytyy hyvin samanlaisesti, kuin minunkin, joten minä tiedän sen vahvuudet ja heikkoudet. Luonteenomaista sekä minun että Annikan juoksulle on muita kovempi frekvenssi. Annikan juoksu on siitä huolimatta hyvin sulavan näköistä. Mutta suurin lahjakkuus löytyy korvien välistä. Tapa rentoutua totaalisesti, ja keskittää voimavaransa vain merkityksellisiin suorituksiin, on myöskin hyvin poikkeuksellista. Koviinkin kilpailuihin valmistavissa harjoituksissa ei tarvitse voittaa treenikavereitaan.
Nostan vielä neljännen seikan, ratsastusharrastuksen. Viimeiset kaksi vuotta se on ollut hyvinkin intensiivistä, ja Annika viettääkin hevosen selässä enempi aikaa kuin yu-harjoituksissa. Se on taannut vahvan lihaskunnon etenkin keskivartaloon. Mutta etenkin osallistuminen esteratsastuskilpailuihin on niin suurta keskittymistä ja valmistautumista vaativa suoritus, että sen pohjalta 100 metrin juoksuun lähteminen on kuin lastenleikkiä. Myös esteratsastajana Annika on menestynyt hyvin voittaen käymiään kilpailuja.
Sadan metrin juoksijana Annika on aina ollut hyvä lähtijä. Olenkin valmentajana pyrkinyt varmistamaan, että lähtö pysyy vahvuutena jatkossakin. Vielä viime kaudella maksiminopeuden vaihe oli noin 30-40 metrin kohdalla, mutta tähän kauteen olemme jo voineet myöhentää sitä merkittävästi. Näin ollen viimeisellä 20 metrillä ei tule enää merkittävää vauhdin putoamista.
Kausi 2013 oli jaksotukseltaan menestynyt, ja tulokset paranivat aina viimeisiin kisoihin asti. Silloin kilpailuvapaa heinäkuu johtui enempikin siitä, että kipeytyneet sääret, eli penikkataudin oireet, pyrittiin rauhoittamaan. Mutta näin myös mieli ja hermotus sai lepoa. Tänä kesänä kilpailuvapaa heinäkuu oli mukana suunnitelmissa jo syksystä lähtien. Heinäkuulle sattui myös rippikoululeiri sekä viikon loma kavereiden luona, joten urheilusta otettiin näin hyvin etäisyyttä. Heinäkuussa keskityttiin nopeuskestävyysominaisuuksien parantamiseen 200 metrin ja 300 metrin kilpailuilla. Kilpailuvapaalla siis tarkoitan, ettei haettu kovia 100 metrin kisoja. Huolenaihetta minulle valmentajana antoi, että juoksu kääntyi heinäkuussa hieman takapotkuiseksi ja siten myös kimmottomaksi, joten SM-kisoihin valmistavalla jaksolla keskityimme lähes täysin kimmoisuuden, juoksutekniikan ja lähtöterävyyden varmistamiseen, ja kaikki nopeuskestävyysharjoitteet jätettiin pois.
Talvella ajattelimme kilpailla SM-kisoissa 100 metrillä ja 80 metrin aitajuoksussa siitäkin huolimatta, että ne kilpailtiin samana päivänä. Ajattelimme, että olisi mahdollista taistella kahdesta mitalista, vaikka 100 metrin finaali myöhäisempänä lajiohjelmasta kärsisikin. Kuitenkin ponneton aitajuoksukisa YAG:ssa kesäkuussa ohjasi ajatustamme, että keskitytäänkin puhtaasti sadalle metrille. Lisälajiksi otettiin 300 metrin juoksu vahvan SM-viestiosuuden pohjalta. Fokus oli silti puhtaasti vain ja ainoastaan 100 metrin kisassa.
Annika tuskin on voittajana mikään yllättäjä kenellekään, joka vähänkin on hänen uraansa seurannut. Vähiten se oli yllätys meille itsellemme. Ehkä pitkän tähtäimen haaveisiin peilaten mestaruus tuli hieman etuajassa. Kertauksena tässä Annikan 100 metrin tuloskehitystä, jota kuvaamaan olen ottanut kesän juoksujen keskiarvon, joka vuodesta 2011 asti on ollut seuraava: 14.26, 13.73, 13.09 ja 12.73. Tahti on siis ollut huimaa, eikä taantumaa kehityksessä ole vielä nähtävillä. Ja miksi olisi, koska fyysisesti hän kasvaa ja voimistuu vielä hyvinkin vuoden tai jopa kahden ajan. Myös 60 metrin ja 200 metrin juoksujen tuloskehitys tukee tätä tahtia.
Mutta jotain tapahtui meidän koko ryhmälle kohtalaisen hallikauden jälkeen, kun lähes koko ryhmän osalta kesä olikin loistava. Harjoitusohjelmassa merkittävin muutos oli, kun nostettiin juoksujen määrää, ja nimenomaan lenkkarivauhdeilla tehtävien juoksujen määrää merkittävästi. Lisäksi Kajaanissa oli vähäluminen talvi, joten urheilukentälle pääsimme heti huhtikuun alussa, noin kolme viikkoa normaalia aiemmin.
Annikan voitto oli silti täydellisen kilpailusuorituksen tulos. Ensimmäinen ja viimeinen 20 metrinen olivat Annikan parhaat, mitä hänelle olen missään kisassa aiemmin kellottanut, tuulet huomioiden, ja nämä olivatkin ennakkoon asetettu juoksun keskeisimmiksi huomiokohdiksi. Keskivaiheilla juoksu oli niin sanotusti kontrollissa.
Julkaisu käyttäjältä Rata rullalle.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Kuopio oli meille suopea
Kisaraporttia Pohjois-Savon avoimista pm-halleista 31.1.-1.2.2014.
Kristan yhdeksän sadasosan ennätysparannus 60 metrillä tuloksella 8.18 antaa toivottavasti uskoa urheilijalle itsellekin siitä tasonnostosta, mikä on jälleen tapahtunut, ja auttaa löytämään jatkossa ehkä vieläkin suuremman vaihteen. Kristan hyvä tuloskunto ei ole kuitenkaan päivänselvä asia, vaan vaatii valmentajalta erityistä tarkkuutta. Siksikin nämä hetket ovat ilahduttavia.
Maijun tullessa valmennukseeni kaksi ja puoli vuotta sitten, vauhti löytyi heti, mutta sittemmin 60m ja 100m taso on vakiintunut. Töitä on taustalla tehty ja se näkyy etenkin 200 metrin kehityksenä viime kesänä. Toivottavasti myös lyhemmät matkat nytkähtävät vielä eteenpäin. Kuopiossa 60m toi tulokset 8.16 (ae) ja 8.12 (lk). 200m meni 26.82, joka jää vain sadasosan viime talven halliennätyksestä, ja tyydyttää tässä vaiheessa ainakin valmentajaa, etenkin kun aloitus oli kehotuksistani huolimatta maijumaisen varovainen.
Annikan kanssa päätettiin keskittyä Kuopiossa vain aitajuoksuun. Viime vuoden hyvän sileän 60m jälkeen aitajuoksu kariutui jo ensimmäiseen aitaan, joten nyt ei menty samaan ansaan. Talven aiemmat aitajuoksut ovat kärsineet kovan vastustajan puutteesta, joita tässä kisassa oli tarjolla kahden urheilijan voimin. Valitettavasti emme saaneet kuumaan erään kaikkia kolmea kovaa tyttöä, mutta onneksemme Annika sai silti toisen näistä kovista Savonlinnan tytöistä eräänsä, ja se toikin 48 sadasosan ennätysparannuksen flunssan vaivaamalle tytölle. Tampere Junior Indoor Gamesit maaliskuussa nousevat nyt kauden ykköstavoitteeksi, kun tämän juoksun perusteella myös aitajuoksussa päästään mitä ilmeisimmin kuumaan erään. Siellä käännetään tilanne voitoksi, tänään kun jäätiin tuloksissa vielä kolmanneksi. Nämä tytöt sijoittuvat ikäluokan Suomen tilastossa sijoille 2-4.
Ja aina se ilahduttaa, kun harjoitusryhmästämme muitakin tulee kisoihin mukaan. Tällä kertaa Emma oli mukana Annikan ohella T15-sarjan aitajuoksussa. Emma on todella hyvä aitoja, mutta vauhdissa jää vielä kärkitytöistä. Onnistuminen täällä toi parannusta viime talveen noin kaksi ja puoli sekuntia. Emman päälajiksi on tosin muodostumassa 300 metrin aitajuoksu, joka ei valitettavasti kuulu hallikauden ohjelmaan.
Kristan yhdeksän sadasosan ennätysparannus 60 metrillä tuloksella 8.18 antaa toivottavasti uskoa urheilijalle itsellekin siitä tasonnostosta, mikä on jälleen tapahtunut, ja auttaa löytämään jatkossa ehkä vieläkin suuremman vaihteen. Kristan hyvä tuloskunto ei ole kuitenkaan päivänselvä asia, vaan vaatii valmentajalta erityistä tarkkuutta. Siksikin nämä hetket ovat ilahduttavia.
Maijun tullessa valmennukseeni kaksi ja puoli vuotta sitten, vauhti löytyi heti, mutta sittemmin 60m ja 100m taso on vakiintunut. Töitä on taustalla tehty ja se näkyy etenkin 200 metrin kehityksenä viime kesänä. Toivottavasti myös lyhemmät matkat nytkähtävät vielä eteenpäin. Kuopiossa 60m toi tulokset 8.16 (ae) ja 8.12 (lk). 200m meni 26.82, joka jää vain sadasosan viime talven halliennätyksestä, ja tyydyttää tässä vaiheessa ainakin valmentajaa, etenkin kun aloitus oli kehotuksistani huolimatta maijumaisen varovainen.
Annikan kanssa päätettiin keskittyä Kuopiossa vain aitajuoksuun. Viime vuoden hyvän sileän 60m jälkeen aitajuoksu kariutui jo ensimmäiseen aitaan, joten nyt ei menty samaan ansaan. Talven aiemmat aitajuoksut ovat kärsineet kovan vastustajan puutteesta, joita tässä kisassa oli tarjolla kahden urheilijan voimin. Valitettavasti emme saaneet kuumaan erään kaikkia kolmea kovaa tyttöä, mutta onneksemme Annika sai silti toisen näistä kovista Savonlinnan tytöistä eräänsä, ja se toikin 48 sadasosan ennätysparannuksen flunssan vaivaamalle tytölle. Tampere Junior Indoor Gamesit maaliskuussa nousevat nyt kauden ykköstavoitteeksi, kun tämän juoksun perusteella myös aitajuoksussa päästään mitä ilmeisimmin kuumaan erään. Siellä käännetään tilanne voitoksi, tänään kun jäätiin tuloksissa vielä kolmanneksi. Nämä tytöt sijoittuvat ikäluokan Suomen tilastossa sijoille 2-4.
Ja aina se ilahduttaa, kun harjoitusryhmästämme muitakin tulee kisoihin mukaan. Tällä kertaa Emma oli mukana Annikan ohella T15-sarjan aitajuoksussa. Emma on todella hyvä aitoja, mutta vauhdissa jää vielä kärkitytöistä. Onnistuminen täällä toi parannusta viime talveen noin kaksi ja puoli sekuntia. Emman päälajiksi on tosin muodostumassa 300 metrin aitajuoksu, joka ei valitettavasti kuulu hallikauden ohjelmaan.
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Neljän kilpailukauden vuosi
Tämä blogiteksti koskee vain tyttäreni Annikan harjoittelua. Hänen kanssaan uskallan kokeilla erilaisia asioita ehkäpä siksi, että asutaan samassa talossa ja näen hänen elämänsä koko kuvan ja siten myös fiilikset iloineen ja suruineen, energioineen ja väsymyksineen.
Vuosi 2013 vedettiin läpi neljän kilpailukauden rytmillä. En sitä suunnitellut, mutta niin siinä lopulta kävi. Ensimmäinen kausi oli vain yhden kisan mittainen käsittäen Oulun Jouluhallikisat joulukuussa. Sitten tuli hallikausi, joka huipentui nuorten SM-halleihin helmikuussa, jatkuen aina TJIG:hen maaliskuussa. Kesän kilpailukausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin, kun Hannes Junior Gamesit käytiin jo toukokuun puolella. Tuolloin huipennus oli YAG:ssä kesäkuun puolessa välissä, ja se jatkui heinäkuun alun SM-viesteihin asti. Tässä vaiheessa paras vire alkoi olla kateissa, joko monista kovista kisoista johtuen, tai siitä, että polvet kipuili eikä kilpailuihin ja harjoituksiin voinut tulla täysillä. Vihelsin pelin poikki ja annoin tytölle kolmen viikon tauon. Toki tuonakin aikana harjoiteltiin ja saattoi jokunen (harjoitus)kisakin olla, mutta ei mitään tavoitteellista. Tyttö sai kaksi liki viikon lomamatkaa ja siten irtautumisen urheilusta. Polvetkin parani. Heinäkuun lopulta alkoi valmistautuminen neljänteen kilpailukauteen, jonka huipentumat olivat Orimattilan SM-kisat ja KLL:n kisat Espoossa.
Suomalainen kilpailukalenteri rakentuu hallikauden ja kesäkauden varaan. Ne ovat kaksi pitkää kilpailujen jaksoa. Muu harjoittelu rytmittyy näiden mukaan peruskuntokausiin ja kilpailuun valmistaviin kausiin, joista etenkin peruskuntokaudet ovat melko pitkiä (ja nuori urheilija tuskin itse tekee juuri eroa pk- ja kv-kausien välille). Tämä voi toimia huippu-urheilijoilla, mutta onko se kuitenkaan kaikille motivoivaa ja tuloksia parhaalla tavalla kehittävää?
Treenasin itse kauden 2010 tosissaan ja tavoitteellisesti. Syksyn peruskuntokauden olin innokas ja energinen, mutta kevään peruskuntokausi tuntui jo tylsältä ja puuduttavan pitkältä. Nälkä oli syöty, kun tultiin kesän kilpailukaudelle. Tämä kokemus on saanut minut miettimään.
Hyvät kokemukset viime kaudesta toivat samanlaisen suunnitelman Annikan kilpailurytmityksiin myös kaudelle 2014. Kun vielä nuorten halli-SM-kisojen myötä selkeä hallikauden ykköstavoite poistui ja rippileirin ajankohta varmistui heinäkuulta, näyttää selvältä, että samaa hyväksi havaittua jaksotusta toistetaan. Näen, että tällä on nimenomaan henkisestä näkökulmasta suurempi merkitys, kun raskaat ja tylsät harjoituskaudet lyhennetään merkittävästi. No, eihän tuon ikäinen vielä raskaasti harjoittele, mutta nuori, joka elää harrastustaan kilpailujen kautta, pysyy henkisesti vireänä.
Näinä viikkoina on käyty kovastikin keskustelua eri foorumeilla siitä, ettei näin nuorten pitäisi vielä kovin tosissaan urheillakaan. Ja tätä keskustelua vasten pohdin omaakin valmennussuhdettani Annikaan. Taustaksi kerrottakoon, että tuo tyttö juuri yhdeksän vuotta täytettyään halusi minut hallille, että pääsi sinne itsekin harjoittelemaan. Huomasin miten ylpeä hän oli ensimmäisistä sisulisämestaruuksistaan ja nöyrästi hän on vuosi toisensa jälkeen lähtenyt parantamaan sijoitustaan Hannes Junior Gamesiin, joka on ollut hänelle se mittatikku, jonka kautta voi nähdä oma paikkansa Suomen huippujen seurassa. 12-vuotiaana hän osallistui ensimmäisen kerran N17-sarjan piirinmestaruuskisoihin ja kun ei jäänyt viimeiseksi, niin sekös kannusti eteenpäin. 13-vuotiaana hän kokeili rajojaan nuorten eliittikisoissa N17-sarjassa ja juoksi muiden joukossa hienon ennätyksensä ja SM-kisarajan jo vuoden etukäteen. Samana syksynä seitsemäsluokkalaisena KLL:n kisojen välieriin ja seuraavana talvena N17-sarjan halli-SM-kisoissa välieriin. Ja sen näen täällä kotona, ettei tuo tyttö tästä menestyksestä ja näistä kisoista stressiä ota. Henkisesti hän on hyvinkin valmis miten kovaan paikkaan vaan, sen tajuan viimeistään silloin, kun hän osallistuu ja onnistuu esteratsastuskisoissa. Vastoinkäymisiäkin on tullut ja hän tietää, ettei tällainen menestys ole itsestäänselvyys. Siksi hän nauttii siitä nyt.
Vuosi 2013 vedettiin läpi neljän kilpailukauden rytmillä. En sitä suunnitellut, mutta niin siinä lopulta kävi. Ensimmäinen kausi oli vain yhden kisan mittainen käsittäen Oulun Jouluhallikisat joulukuussa. Sitten tuli hallikausi, joka huipentui nuorten SM-halleihin helmikuussa, jatkuen aina TJIG:hen maaliskuussa. Kesän kilpailukausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin, kun Hannes Junior Gamesit käytiin jo toukokuun puolella. Tuolloin huipennus oli YAG:ssä kesäkuun puolessa välissä, ja se jatkui heinäkuun alun SM-viesteihin asti. Tässä vaiheessa paras vire alkoi olla kateissa, joko monista kovista kisoista johtuen, tai siitä, että polvet kipuili eikä kilpailuihin ja harjoituksiin voinut tulla täysillä. Vihelsin pelin poikki ja annoin tytölle kolmen viikon tauon. Toki tuonakin aikana harjoiteltiin ja saattoi jokunen (harjoitus)kisakin olla, mutta ei mitään tavoitteellista. Tyttö sai kaksi liki viikon lomamatkaa ja siten irtautumisen urheilusta. Polvetkin parani. Heinäkuun lopulta alkoi valmistautuminen neljänteen kilpailukauteen, jonka huipentumat olivat Orimattilan SM-kisat ja KLL:n kisat Espoossa.
Suomalainen kilpailukalenteri rakentuu hallikauden ja kesäkauden varaan. Ne ovat kaksi pitkää kilpailujen jaksoa. Muu harjoittelu rytmittyy näiden mukaan peruskuntokausiin ja kilpailuun valmistaviin kausiin, joista etenkin peruskuntokaudet ovat melko pitkiä (ja nuori urheilija tuskin itse tekee juuri eroa pk- ja kv-kausien välille). Tämä voi toimia huippu-urheilijoilla, mutta onko se kuitenkaan kaikille motivoivaa ja tuloksia parhaalla tavalla kehittävää?
Treenasin itse kauden 2010 tosissaan ja tavoitteellisesti. Syksyn peruskuntokauden olin innokas ja energinen, mutta kevään peruskuntokausi tuntui jo tylsältä ja puuduttavan pitkältä. Nälkä oli syöty, kun tultiin kesän kilpailukaudelle. Tämä kokemus on saanut minut miettimään.
Hyvät kokemukset viime kaudesta toivat samanlaisen suunnitelman Annikan kilpailurytmityksiin myös kaudelle 2014. Kun vielä nuorten halli-SM-kisojen myötä selkeä hallikauden ykköstavoite poistui ja rippileirin ajankohta varmistui heinäkuulta, näyttää selvältä, että samaa hyväksi havaittua jaksotusta toistetaan. Näen, että tällä on nimenomaan henkisestä näkökulmasta suurempi merkitys, kun raskaat ja tylsät harjoituskaudet lyhennetään merkittävästi. No, eihän tuon ikäinen vielä raskaasti harjoittele, mutta nuori, joka elää harrastustaan kilpailujen kautta, pysyy henkisesti vireänä.
Näinä viikkoina on käyty kovastikin keskustelua eri foorumeilla siitä, ettei näin nuorten pitäisi vielä kovin tosissaan urheillakaan. Ja tätä keskustelua vasten pohdin omaakin valmennussuhdettani Annikaan. Taustaksi kerrottakoon, että tuo tyttö juuri yhdeksän vuotta täytettyään halusi minut hallille, että pääsi sinne itsekin harjoittelemaan. Huomasin miten ylpeä hän oli ensimmäisistä sisulisämestaruuksistaan ja nöyrästi hän on vuosi toisensa jälkeen lähtenyt parantamaan sijoitustaan Hannes Junior Gamesiin, joka on ollut hänelle se mittatikku, jonka kautta voi nähdä oma paikkansa Suomen huippujen seurassa. 12-vuotiaana hän osallistui ensimmäisen kerran N17-sarjan piirinmestaruuskisoihin ja kun ei jäänyt viimeiseksi, niin sekös kannusti eteenpäin. 13-vuotiaana hän kokeili rajojaan nuorten eliittikisoissa N17-sarjassa ja juoksi muiden joukossa hienon ennätyksensä ja SM-kisarajan jo vuoden etukäteen. Samana syksynä seitsemäsluokkalaisena KLL:n kisojen välieriin ja seuraavana talvena N17-sarjan halli-SM-kisoissa välieriin. Ja sen näen täällä kotona, ettei tuo tyttö tästä menestyksestä ja näistä kisoista stressiä ota. Henkisesti hän on hyvinkin valmis miten kovaan paikkaan vaan, sen tajuan viimeistään silloin, kun hän osallistuu ja onnistuu esteratsastuskisoissa. Vastoinkäymisiäkin on tullut ja hän tietää, ettei tällainen menestys ole itsestäänselvyys. Siksi hän nauttii siitä nyt.
Tilaa:
Kommentit (Atom)